Nyt on ilmassa pienimuotoista probleemaa...En tiedä pitäisikö tälle itkeä vai nauraa?

Pieksamäen mejäkokeesta kaikki alkoi. Siihen asti Mooren hyvin mennyt jäljestäminen päättyi siihen, kun tuore sorkkaura vei pienen mustan mukanaan hukkiin ja nollatulokseen. Juhannuksena mökillä tutussa metsässä Moorella taas napsahti...se tahtoo hirven. Vinkuminen ja hirveä vetäminen metsään koko lenkin ajan. Moore on päättänyt, että yhden sorkan sijaan se tahtoo nähdä ne kaikki neljä. Sen verran hyvin Moorea tunnen, että jos sen tuossa kiihtyneessä mielentilassa päästää vapaaksi, siitä ei välttämättä hyvää seuraa. Moore on sille päälle sattuessaan melkoisen määrätietoinen ja periksiantamaton. En usko, että se pysähtyy ennen, ennekö sillä on hirvisonni edessä. Mitähän se sitten tekee? Sitä en viitsi edes ajatella. Harmittaa, kun Moore on aina kulkenut vapaana lähes missä vaan, mutta nyt en uskalla päästää sitä irti, varsinkaan mihinkään riistarikkaaseen maastoon. Vielä viime kesänä Moore kulki samoja metsiä välittämättä vähääkään hirvenjäljistä tai -hajuista. Onneksi omalla saarella tuota ongelmaa ei ole ollut, joten saahan se Moore kuitenkin vielä vapaana viipottaa.

Toki tämä on ollut tiedossa, että riistavietti koiralla vahvistuu mejäharjoittelun myötä, mutta yllätys itselleni on ollut se, että se tapahtui noin nopeasti (tänä kesänä) ja hyvin voimakkaana. Nuo luonteen ominaisuudet jotka tekevät Mooresta hyvän mejäkoiran, (itsepäisyys, itsenäisyys ja kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä, periksiantamattomuus... ) ovat joskus hieman ongelmallisia muun koulutettavuuden kannalta.

Asia vaatii paneutumista ja varmasti ihan vaan sitä peruskouluttamista. Tarkoitus ei kuitenkaan ole lähteä Mooren takia metsätyskorttia suorittamaan, liittymään paikalliseen metsätysseuraan tai muutenkaan kouluttamaan hirvikoiria...

Sitten on vielä Romeo, jonka kanssa pohdin mejäharjoittelun aloitusta. Näen jo silmissäni meidät muutaman vuoden päässä. Olen kouluttanut kaksi hirvikoiraa tahtomattani. Nolostunut Toinen skotti ja toinen holsku. Romeo kiihtyy 0-100 vielä niiiin paljon nopeammin kun Moore, mitä nopeuteen tulee...

Toisaalta, onhan se aika hienoa. Cool  Minulla on iloa ja kunnia kertoa omistavani skotlanninterrieri, josta pienellä harjoittelulla saisi varmasti ihan toimivan, kelpo hirvikoiran. Heh-he. Tuossa Koiramme-lehdessä oli noita Hirvikoirien Jäljestämiskokeita...ehkä se onkin sitten se meidän seuraava aluevaltaus.