Mejärinki harjoittelee....

Eilen ja tänään oli mejärinkulaisten omat treenit. Kaikki koirakot kisaavat kokeissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti, joten harjoittelutarve vaihtelee kokeiden myötä. Tällä kertaa ihmisiä oli mukana neljä ja koiria kaksi. Tolleri ja Moore. Kummatkin siis voittajaluokan koiria...

Eilen teimme isännän kanssa voittajajäljen tollerille. Raskas maasto. Paljon kaadettuja puita, risuja ja ryteikköä. Jäljen pituus kilometri. Kolme kulmaa, joista yksi katkokulma, neljä makausta suorilla...

Tänään sitten aamusta Moorella oli ensimmäinen "lähes virallinen" voittajajälki. Pituus tosin vaan 700 metriä. Jäljellä kolme kulmaa, joista siis yksi katko ja joka suoralla yksi maksus, eli makauksia yhteensä neljä. Mooren jälki oli erittäin haastavassa maastossa. Ryteikköä lähes koko matka, joten matkan pituus  suhteutettuna tuohon ihan ok.

Moore lähtee lujaa...intoa on valtavasti. Vetää ja kiskoo ja lähes sukeltaa aluskasvillisuuden joukkoon. Kulkee veriuralla ekalle kulmalle, joka on katko. Moore kurvaa vasemmalle ja aloittaa hakemisen kiertämällä hienosti ympyrää. Palaa lähes oikeaan kohtaan, mutta harmittavasti menee siitä vähän ohi ja tekee toisen pyöreän tarkistuslenkin. Jälki löytyy ja matka jatkuu varmanoloisesti. Seuraavalla kulmalla Moore hukkaa jäljen. Tekee tarkastuskierrosta ja löytää taas jäljen pienen etsimisen jälkeen. Selvästi etsi makausta, jota ei nyt löydykään kulmalta. Makauksia Moore ei merkkaa tänään, vaan liihottaa niistä iloisesti yli...

Seuraavankin kulman Moore tarkastaa pienillä tarkastuspisteillä. Ilma on lämmin ja Moorella kuuma, joten jäljestys raskaassa maastossa sujuu vähän nihkeästi. Aikaa kuluu hälyyttävän paljon tarkistuksiin, mutta toisaalta Moore työskentelee koko ajan, joten tuomari ei luulisi niin helposti rokottavan tuosta noita pisteitä.

Moore saa ilmavainun "jostakin" elukasta ja lyhyen harkinnan jälkeen komennan sen jäljelle. Kokeessa en olisi tuota tehnyt. Olisi varmaan löytänyt jäljen itse ja tuosta tuskin hukkaa olisi tullut, mutta en jaksanut lähteä rämpimään toisaalle... Moore nimittäin pyöritteli mamman tällä kertaa ihan uuvuksiin. Joka helkutin risupöheikkö piti mennä suoraan läpi ja tarkistukset tehtiin pahimpiin ryteiköihin niin, että naru jäi joka saakelin risuihin kiinni. Mooreakaan ei aina näkynyt ollenkaan, eikä mitään tietoa missä se on. Tuijotin vaan jalkoja etten tallaa sitä ja odottelin jonkinlaista nykimistä jostakin suunnasta. Omaan suoritukseen täytyy olla tosi pettynyt. Kaaduin kaksi kertaa, naru juuttui risuihin ja oksiin kiinni ties kuinka monta kertaa...Moore onneksi oli ihanan kärsivällinen ja odotteli rauhassa, että mamma pääsee mukaan kunhan ensin nousee ylös tai saa narun irti risuista... Luojan kiitos, kyseessä oli vaan harjoitus. Hyvä minä...

Loppu meni Mooremaiseen tyyliin eli ihan hienosti. Moore löysi kaadon ja sai palkan.

Katkokulma ei tuottanut ongelmia. Uudenlaiset kulmat kyllä. Moore on tottunut, että kulmalla on makaus ja etsii selvästi sitä makausta tuosta kohtaan, jolloin se vetää helposti kulman pitkäksi ja tekee tarkastuslenkkejä. Noihin menee sitten paljon sitä aikaa, joten aika tiukaksi menee riittääkö tuo aika jos vaikea maasto sattuu. N. tuon 1200 metrin matkallakin kun saa käyttää aikaa korkeintaan se 45 minuuttia. Nyt meillä meni 35 minuuttia ja matka oli 700 metriä, tosin maasto oli tänään pahempi kuin vielä missään kokeessa, ja hyvässä maastossa Moore menee ihan hyvää vauhtia.

Hyvä harjoitus joka tapauksessa. Mamma taitaa hankkia uuden jälkiliinan ennen seuraavaa koetta ja lupaa suoritua seuraavalla kerralla paremmin ohjaajan roolista...

MUOKS! Heh-he... Perässä tullut isäntä sanoo, että Moore merkkasi erinomaisesti ensimmäiset makaukset...oisko mamma ollut sillon just nenällään ettei huomannut.