Romeon ensimmäinen tokoilu...

Kesätauko tokotreeneissä on ohi ja eilen mentiin ensimmäistä kertaa Romeon kanssa  tokon porukkatreeneihin. Eka kerralla olin ajatellut Romeon kanssa vaan ja ainoastaan "hengailla mukana" kentällä. Ottaa kivoja, lyhyitä kontaktiharjoituksia ja opettaa Romeolle, että maailmaan mahtuu monennäköistä karvaturrua. Saada Romeolle mukava kokemus.

Oli vaikea ennakoida miten se suhtautuu noin moneen paikalla olevaan koiraan. Isoihin, pieniin, tummiin ja vaaleisiin. Haukkuviin ja hiljaisiin. Romeo otti asiat uteliaasti mutta hyvähermoisesti. Jaksoi keskittyä minuun vaikka viereinen koira haukkui. Muutaman kerran haukahti kentällä mutta muuten oli hyvinkin rauhallinen. Otin vähän seuraamista ja palkkasin paljon kontaktista. Olin ottanut patukan ja narun mukaan leluiksi, mutta Romeo ei oikein innostunut niistä. Ruokapalkka kuitenkin toimi hyvin kun päiväruoka oli jätetty pois. Treenit lopetettiin vauhdikkaaseen vapaaseen luoksetuloharjoitukseen jolloin Romeo jäi kouluttajalle ja menin riittävän kauaksi ja kutsuin sitä. Romeo tuli vauhdilla ja lähes törmäsi minuun. Mukavat treenit. Tästä on hyvä jatkaa...

Nono tokoo... 

Päivänsankari oli myös tokossa. En ohjannut Nonoa itse, vaan ohjaajana toimi todella mallikkaasti Roosa. Heidän yhteistyötä oli ilo katsoa.  Nonon kanssa seuraamista ja käännöksiä... Ideana opetuksessa oli, että koira seuraa ihmistä ja suhteuttaa vauhtinsa ihmisen liikkeen mukaan eikä niin, että ihminen sovittaa vauhtinsa koiran mukaan ja hiljentää ja nopeuttaa vauhtia sen mukaan miten koira liikkuu.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...vai miten se sanonta nyt kuuluu?

Eilen tuli sitten se virallinen kutsu ensi viikonlopun mejäkokeeseen Kouvolan Verlaan. Tarkoitus on käydä sukuloimassa samalla Valkealassa ja viettää reissussa koko viikonloppu. Koepaikalla järjestetään lauantai-iltana  juhlaillallinen kynttilöineen ja takoitus on, että jokainen mejäilijä kertoo vähän miten on lajin pariin tullut...Kuulostaapa mukavalta!

Viime viikonloppu oli turhankin raskas mejäilyn tiimoilta, joten tämä viikko Mooren osalta on pyhitetty vaan oleiluun ja lepäämiseen ja kovasta suorituksesta palautumiseen. Laji on paljon voimia vievää ja tässä vaiheessa mejäkautta väsymyskin alkaa vähitellen painaa. Yksi koe kun on aina sama kuin koko viikonloppu. Reissaamiset, mahdolliset yöpymiset  ja kilometritolkulla metsässä kulkeminen hankalissa maastoissa sekä lisänä omien koirien ulkoilutukset ja -hoito koepaikalla ym. ym.

Skotti jälkikoirana jaksaa yhä ihmetyttää...

Mejätuomari, (tulevassa kokeessa ylitoimitsija) joka minulle eilen soitti (olipa pitkä puhelu) ja kutsun kokeeseen esitti, oli myös hyvin kiinnostunut Mooren rodusta ja rodun käyttöominaisuuksista. Kyseli mm. "Mihinkä sitä skottia oikein alkuperäisesti käytetään/käytettiin?" Onko Mooren suvussa paljon käyttölinjaisia koiria, mistä asti tuo käyttöominaisuus voikaan perityä?" ym. Kun kerroin skottien käyttöominaisuuksien vähyydestä tai, että  skotteja ei "käytetä" juuri muuhun kun näyttelyihin ja että Mooren suku on erittäin hyvää näyttelylinjaista sukua, tuomari oli kovasti ihmeissään. Kehui meidän tekevän hienoa työtä rodun eteen ja tuovan varmasti lisää uusia harrastajia rodun parista. Kyseli myös millainen jälkihistoria Moorella on ja miten se Moore sitä jälkityötä tekee. Lupasi myös tarjota apua jos jotakin kysyttävää tai innostusta lähteä esim. VAHI-työskentelyyn tms. (VAHI=Vahingoittunut hirvieläin) 

Mukavaa saada kivaa palautetta uusilta ihmisiltä ja hienoa, että skotti rotuna jaksaa herättää yhä paljon kiinnostusta muissa lajin harrastajissa. Mooren kanssa on upea etuoikeus tehdä työtä. Se on hieno, ainutlaatuinen jälkikoira, valtavan suuri Persoona, jolla parhaat vuodet jälkityössä pitäisi olla vasta edessä. Mehän ei olla harrastettu lajia vielä vuottakaan. Vasta 3-4 vuotta jälkityötä tehnyt koira alkaa olla valmis varmaan ja hyvään työskentelyyn. Tavoitteita ei ole, ne on jo saavutettu kirkkaasti.  2 X 50 p. eli täydet pisteet metsästämiskoirien jäljestämiskokeessa ovat jo antaneet meille lajissa unohtumattoman upeat kokemukset. Varmasti koiraharrastukseni ne upeimmat hetket. Kaikki muu tästä eteenpäin on plussaa ja nyt mennään niin pitkälle kun Mooren halu tehdä työtä riittää.

Mejän myötä uusia, mielettömän hyviä tyyppejä onkin tullut tavattua todella paljon.  Vitsailinkin yhdessä kokeessa, että mejätutut alkavat olla jo tutumpia kuin omat sukulaiset, joita ei tule läheskään niin usein tavattua kuin mejäkavereita, joita tapaa lähes joka viikonloppu.

No joo...tämmöistä tämä koiraharrastus on. Se vaan saattaa napata sinut mukaan...