Ruoveden mejäkoe 6.9

Ruoveden mejäkokeesta ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa...muuta kun, että jos teillä ei ole erittäin kieroa ja kummallista huumorintajua, niin älkää hyvät ihmiset ainakaan hankkiko skottia. Vajaalla tai keskinkertaisella huumorintajulla te tulette ennen pitkää hulluksi sen kanssa. Tai älkää ainakaan kuvitelko tekevänne siitä mitään jäljestämisvaliota, niin kuin jotkut hölmöt haaveilevat. No joo...ehkä tähän täytyy kuitenkin jotakin kertoa. Cool

Meillä oli kokeessa päivän viimeinen jälki. Tätä ei kuitenkaan enää kukaan usko, joten tästä eteenpäin mainitsen jäljen, jos se on joku muu kuin viimeinen. Maasto oli tähänastisista koemaastoista ehdottomasti vaativin. Tiheää hakkuumaastoa, paljon kaadettuja puita, risuja ja ryteikköä ja tiheää puustoa. Ihan P...maasto. Minusta.

Moorea maasto ei haitannut tänään vähääkään. Päinvastoin...Päättämätön

En tiedä missä kohtaa viikkoa, se viime viikonlopun upea jälkiskotti oikein vaihtui. Se, joka meni rauhallisesti, keskittyneesti ja hyvin tarkasti jäljen päällä. Eikä tehnyt yhtään ylimääräisiä koukeroita. Nyt minulla oli "käytössä" koira, joka oli kyllä kovin erikoinen. Ehkä Moore ajatteli, että leijukoon mamma vielä siinä viikon takaisessa ykköstuloksessa. Nyt on varaa vähän hurvitella...

Moorella oli jo lähdössä virtaa ihan liikaa (turbovaihde päällä) ja silmissäkin joku ihan kumma "karhunkaatajan ilme". Jo lähtö oli kerrassaan kamala. Moore tärisi, vonkui ja veti jäljelle. Yritin rauhoitella sitä alussa, ilman pienintäkään tulosta. Siitä eteenpäin tuijotin vaan silmät selällään sen menoa. Tiheätkään risukot eivät sen vauhtia hidastaneet. Päinvastoin. Hyvin ketterästi se työntyi mitä ryteikköisimmistä  ja kummallisimmista väleistä eteenpäin, määrätietoisesti ja lujaa. Hyppi ja loikki ja vaihtoi salamannopeasti suuntaa. Narunjatkon tehtävä on seurata koiraa. Niinhän minä teinkin. Silmät kiinni ja pää kyyryyn ja ryteikköön kylkimyyryä. Ei siinä mitään. On ihan ok lävistää pahojakin ryteiköitä kerran, mutta Moore kiepsahti  toisella puolella vielä ympäri ja veti narunjatkon taas uudelleen tuon samaisen ryteikön läpi. Ja useamman kerran. Kiroilin äänettömästi mielessäni ja tunsin tuomarin ja oppaan myötätuntoiset ja säälivät katseet selässäni. Sympaattinen tuomari antoi minulle viimein luvan irrottaa otteeni narusta. Sanoi vaan, ettei tuosta ryteiköstä ihminen pääse... Keräsin takuulla hyvät säälipisteet hurjalla suoriutumisella mielipuolisen skotin seuraajana. Sitten Moore raahasi mamman jyrkkää rinnettä ylös ja vei minut ihailemaan tuoretta hirven läjää. Häntä tärisi kiihtymyksestä ja silmissä oli tuo hullun kiilto. "Katso tätä mamma, wau! " Ei siinäkään vielä mitään. Sitten tultiin jyrkkää rinnettä alas. Toisella kädellä jarruttelin matkaa pitämällä mahdollisuuksien mukaan puista ja risuista kiinni, etten lennä mahalleni rinteeseen. Sekin vielä. Rinteen alla, (tuossa tais tulla eka hukka) Moore kipsahti ympäri ja taas lähdettiin kipuamaan rinnettä ylös ja tälläkin kertaa käytiin katsomassa tuoretta hirven paskaa. Nyt oltiin vaan eri kasalla. Sitten taas tultiin rinnettä alas ja lujaa. (siitäkin hukka). Tässäkin kohtaa mietin, että kyllä tämä tästä vielä ja Moore lähtikin tarkkaan jälkityöhön hetkeksi, kunnes äkkiä päättikin vielä vähän kurvailla. Taas mentiin rinnettä ylöspäin ja nyt jo kirosin mielessä Moorea aika tavalla. Hiki valui norona ja sain tehdä kaikkeni pysyäkseni pystyssä kaatuneiden puiden ja risujen seassa. Ja mitä tekee Moore? Se johdattaa minut pokkana kolmannen eri hirven paskan luo ja näyttää erittäin ylpeältä ja innostuneelta. "Katso vielä tätä! Wau!" Tässä kohtaa mammalta loppui ihan tyystin huumorintaju. Nostin käden pystyyn ja pyysin armoa. Keskeytin tähän kokeen.

En oikeasti jaksanut metriäkään enää. Sen verran hyvin lähti mehut mammasta noissa nousuissa ja ryteiköissä kompastellessa. Melkein teki mieleni istua kannolle kirkumaan.

Moore harmistui kun koe keskeytyi. Se olisi selvästi halunnut näyttää minulle kaadon. Tielle palattua kuljin pää painuksissa läähättäen autolle ja Moore kulki rinnallani seuraten kuin parhaimmatkin tokokoirat konsanaan ja millä kontaktilla! Ja se ulvoi koko matkan! Saakelin roikale.

Luojan kiitos viikon päästä on kauden viimeinen mejäkoe! Täytyy sanoa, että tauko tulee nyt  tosi tarpeeseen...

Tuomarin koeselostus (Markku Sällylä)

Ripeästi jäljelle, vaikka alussa olikin vanhaa tiheää hakkuuta. Koira liikkuu nopeasti ja tarkasti jäljen päällä. Valitettavasti runsaat riistanjäljet alkavat kiinnostaa verijälkeä enemmän ja koira jouduttiin palauttamaan takaisin kaksi kertaa peräjälkeen ensimmäisellä osuudella. Samoin kävi kolmannen osuuden alussa, koira ajautuu jäljen sivuun ja ohjaaja keskeyttää kokeen. VOI-