Tää Onnea on...

Parasta siinä, että omistaa useamman koiran, on seurata koirien keskinäistä kommunikointia ja sitä miten ne elävät ja toimivat yhdessä arjessa. Vaikka olenkin jäävi tämän sanomaan, niin minulla on varmasti Maailman ihanin koirakolmikko.  Se koostuu kolmesta hyvin erilaisesta persoonasta, joista jokainen täydentää laumaa omalla ihanan persoonallisella tavallaan.

Moore

Skotlanninterrieri Moore on saanut minut täysin kummallisesti "lahoamaan" noihin skotteihin. Enää en voisi kuvitella elämääni ilman vähintään yhtä skottia...niin paljon kun Moorea välillä kiroankin.

Moorella on ihailtavan suuri ego ja auktoriteetti. Se on reilu ja johdonmukainen perheen toisille koirille ja Romeota kohtaan yllättävänkin kärsivällinen. Se saattaa maata selällään ja antaa Romeon kiskoa itseään partakarvoista, ollen loputtoman kärsivällinen ja ihana leikkikaveri. Se rakastaa myös sukkien ym. vetoa Romeon kanssa. Mutta kun Moore sanoo "EI", silloin sekä Nono, että Romeo ymmärtävät sanan merkityksen ja säilyttävät Mooreen sopivan turvavälin. Moore saattaa istua keskellä olohuoneen lattiaa näyttäen lähinnä Aku Ankan Jäyhältä Jököttäjältä ryhtineen ja toimien samalla liikennepoliisina. Nonoon tehoaa tietyntyyppinen katse, joka käännyttää sen heti takaisin tai saa Nonon putoamaan maahan haukottelemaan. Romeo tarvitsee välillä enemmän pientä muistutusta siitä, mikä sen asema perheessä on. Moorea ympäröi aina sen niin halutessaan noin metrinmittainen säde, turvaväli, johon ei sovi kenenkään astua. Muuten saa tuntea mitä on kuin skotti suuttuu. Romeo osaa hienosti ohittaa Mooren ihailtavan taidokkaasti tätä sädettä syvästi kunnioittaen. Mooren ympärillä on kuin pieni näkymätön aita, jonka sisäpuolella tuo musta JöröJukka istuu ryhdikkäänä kuin sotamies. Turhan takia Moore ei kuitenkaan koskaan kiukuttele tai haasta riitaa. Pohjimmiltaan se on kuitenkin hyvin herkkäsieluinen. 

Vaikka joskus taisinkin sanoa, olisiko ollut sen kamalan Ruoveden mejäkokeen jälkeen?, "että älkää hyvät ihmiset koskaan hankkiko skottia...", niin perun tässä nyt julkisesti sanani. Moore on ollut nyt niin ihana, eikä sillä ole ollut nähtävillä mitään koiruuksia pitkään aikaan. Sen lisäksi se jaksaa naurattaa minua tuolla itseoppimallaan ja omanlaiseksi soveltamallaan noudolla lähes päivittäin. Eli täysillä juosten heitetyn pallon perään, pallo suuhun ja pallon pudotus samaan paikkaan missä pallo olikin, ja täysiä minun luo hakemaan palkkaa "noudosta". Siinä jos missä, on sitä iloista tekemistä ja vauhtia.

Moore tänään "noudon" jälkeen...

Nono

Nono on lauman symppis. Kiltti ja herkkä. Nono on porukassa se joka on kiinnostuneempi yleensä enemmän ihmisistä kuin perheen toisista koirista. Se ei viitsi paljoa leikkiä toisten kanssa. Viime aikoina Nono on kuitenkin mennyt usein Mooren eteen, häntä vimmastusti heiluen ja selvästi kutsuen Moorea leikkimään. Tuntuu, että Nonon ja Mooren yhteisen riesan tuleminen perheeseen, (Riesan nimi on siis muuten Romeo ) on lähentänyt terriereitä mukavalla tavalla toisiinsa. Nono ja Moore ovat paremmat ystävät keskenään nyt kuin koskaan aikaisemmin. Nono ei haasta koskaan porukassa riitaa, tosin Romeota sekin osaa tarvittaessa komentaa.

Nono on lauman helpoin koira. Kun koirat täytyy kytkeä vieraiden koirien kohtaamistilanteissa, Nono on aina viimeisin hihnaanjoutuja, koska siitä ei ole koskaan harmia kenellekään. Kiireisin on saada ensin Moore hihnaan ja sitten Romeo. Nono on myös monessa asiassa hyvä esimerkkikoira Romeolle, kun taas Moore on juuri päinvastainen...

Romeo

Paimenpoika elää siis terriereiden tiukassa komennossa ja niiden tassujen alla, paljon suuremmasta koostaan huolimatta. Ainakin toistaiseksi. Romeo on laumassa se häslä, jonka suunnaton touhukkuus ajoittain tympäisee paljon rauhallisempia terrireitä. Joskus kun koiria katsoo, niin tuntuu, että koiria on nykyisin vaan yksi. Se yksi, on niin huomattavan paljon näkyvämpi laumassa.

Romeo osaa vilkkaudestaan huolimatta leikkiä terriereiden kanssa suhteellisen kivasti. Se makaa mahallaan maassa ja pomppii leikkiessä sinne tänne, antaen näin tasoitusta terriereille suuresta koostaan. Usein se myös tuo leluja Moorelle revittäviksi. Kerran Romeo toi Moorelle sukan, jonka se pudotti Mooren kuonolle poikittain. Siihen kuonolle sukka sitten jäi roikkumaan ja tilanne näytti meistä ihmisistä hupaisalta. Moorea ei vaan juuri silloin huvittanut leikkiä...joten sukka roikkukoon siinä. 

Joskus tuntuu, että Romeo kuvittelee olevansa itsekin jonkinlainen terrieri. Se osaa erittäin hyvin lukea terriereitä ja niiden toisinaan hyvinkin vähäeleistä elekieltä. Terrierithän ovat usein ns. vaikealukuisia koiria muille roduille. Mm. siksi, että terriereiden hännät ovat yleensä aina pystyssä, mikä koirien kielellä tarkoittaa uhkaa. Niiden ruumiinkieli muutoinkin on usein vähän jäykähköä, jos vertaa esim. paimenkoiria ja terriereitä. Paimen osaa puhua "koiraa" hyvin. Sen elekieli ei jätä mitään arvailujen varaan. Terriereiden on helppo tulkita sitä, kun taas Romeolta vaaditaan tässä suhteessa huomattavasti vaativampaa taitoa. Terrieri tulistuu myös salamannopeasti. Romeo on jo kotvan aikaa terrieriperheessä eläessä sisäistänyt tämän hyvin. Tulella ei koskaan kannata leikkiä.  

Lauma toimii hienosti porukassa ja selvää on, että laumaa puolustaa jokainen tarvittaessa. Kerran mm. erään mökin pihasta ryntäsi vihaisesti haukkuen irtokoira tullen koiriamme kohti. Pojat nostivat yhdessä aika remakan metakan, jolloin irtolainen paineli häntä koipien välissä kiireesti takaisin mökin pihaan.

Romeo tänään lenkillä kuvattuna...