1265911634_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nono hoidettavana tänään Hymy

Nonolla oli tänään toinen hoitokerta fysioterapeutin luona. Nonon kroppa oli selvästi parempi kuin viimeksi ja käynti oli oikein hyvä. Nono sai hierontaa ja venyttelyä selkään ja lantioon sekä laserhoitoa mm. akupisteisiin. Potilas näytti hoidon aikana ajoittain jopa aika tyytyväiseltä. Jäykkis uskaltautui hetkittäin jopa vähän rentoutumaan. Silmistä näki, että hyvää tekee mutta silti  piti varmuuden vuoksi hiukan jännittää. Kroppa ei ollut niin jumissa kuin viime kerralla ja asentotunnon puutoskin oli vähäisempää. Nonon akillesjänteet ovat joustamattomia ja pinkeitä joten myös niitä rentoutettiin ja venytettiin. Joka päivä jos jaksaisi niitä venyttää, tulos näkyisi joskus vuoden kulessa eli pitkäjänteistä työtä tulisi tehdä jotta tuo Nonon varvastaminen vähenisi. Tuo joustamattomuus noissa akillesjänteissä on kuulema yksi syy varvastamiseen ja on ollut Nonolla todennäköisesti syntymästään saakka eli se on ihan rakenteellista.

Koska Nono ei ole ns. harrastuskoira vaan kotikoira, se tulee pärjäilemään vaivoineen kunhan hierontaa jatketaan ja oloa helpotetaan aina tarpeen mukaan. Koiratanssi ja toko ovat hyvää mielenvirkeyttä Nonolle jatkossakin ja niitä jatketaan. Seuraava kerta fyssarille on jo tiistaina jolloin hierontaa ja venyttelyjä jatketaan jotta saadaan mahdollisimman hyvä tulos hoidolle ja apua taas vähäksi aikaa. Sen jälkeen on tarkoitus pärjäillä omin voimin kotihieronnalla.

Kovin onnellinen pikku koira nukkuu nyt sohvalla ja näyttää niin tyytyväiseltä kuin koira vaan voi. Hyvältä tuntuu kun sen elämää voi näin helpottaa.  On se vaan niin kultainen pikku Muru. Hymy