Onni on lämmin koiranpentu...

Viime keväänä tähän aikaan minulla oli kova koirakuume. Ei auttanut vaikka kuinka taistelin tautia vastaan ja koitin pysyä poissa mm. holskusivuilta. Kuten kuume yleensäkin, tämäkin kuume lopulta tarttui myös isäntään, joten jotakin piti asialle tehdä, ennen kun isäntä paranee. Isäntä haaveili, että jos se kolmas koira tulee, niin eiköhän sopiva rotu ole irlanninsusikoira? Lyhyt ikä ja ei niin hyvät harrastusominaisuudet, käännyttivät meidät sitten kuitenkin miettimään jotakin palveluskoiraa. Kummankin mielestä holskussa olisi sitten sitä jotain. Oikein tyytyväisiä ollaan rotuun oltu ja hölmöläisukon kanssa työsarkaa riittääkin pitkäksi aikaa.

Nyt kun koiria on tullut n. kolmen vuoden välein aina yksi lisää, on onneksi mukavan selvää, että koirakiintiö on meillä ehdottomasti täynnä. Äiti, siis ehdottomasti! Aina kun on saanut koiran aikuiseksi ja edes vähän järkeä sille päähän, on tullut aloitettua taas pentusen kanssa alusta. Mutta voi että noita koiranpentuja! Tänään tavoitin taas itseni ihastelemassa vanhoja pentukuvia... 

Musta pötkö...

valkoinen pötkö

ja ruskea pötkö.

Ne ovat niiiin söpöjä,

ja niiin kilttejä,

...vai olivatko ne sittenkin melkoisia riiviöitä?!