Moore pääsi tänään ensimmäistä kertaa kokeilemaan agilitya. Myös Nono ja Romeo olivat mukana ja kaikilla omat ohjaajat. 

Esteinä olivat putki, kepit ja kolmen esteen perussarja. Uskokaa tai älkää, mutta meillä ei ole kameraa joten kuvia ei ole!  Järkkäri on matkustanut uuteen kotiin ja uusi saapuu lähipäivinä. Siitä lisää myöhemmin. Innolla ootellaan.  

Kakkoskameroistakaan ei ollut iloa koska toisen kameran akku matkasi vahingossa järkkärin mukana uuteen kotiin ja ennen kun tulee takaisin, silläkään ei voi kuvata. Toinen kamera oli mukana ja sen muistikortti oli jäänyt tietokoneeseen... HYVÄ ME!

Kännyräpellyksiä on kuitenkin sen verran, että todistusaineisto on kasassa.

http://nonomooreromeo.kuvat.fi/kuvat/Henga-agia/

Moore ja agi

Perusesteet meni hyvin kunhan Moore pääsi ensin alkuun. Ihan innolla se hyppäsi. Kepit sujuivat nekin oikein sujuvasti. Viimeisen kerran Moore jäljesti kepit hienosti pujotellen, eli seurasi nenä maassa edellisien jälkiä piittaamatta namista...

Putki oli Mooresta vähintäänkin outo ja Moore päätti alkuun, että muu käy mutta tuonne en mene. Skottimaiseen tapaan se istahti maahan, eikä suostunut menemään putkeen kovista houkutteluista huolimatta. Pidettiin taukoa mutta periksi ei annettu.

Uusi yritys putkeen. Nono sai näyttää Moorelle mallia. Se meni putken läpi Mooren edestä monta kertaa ja näki selvästi, että Moorenkin teki nyt mieli mennä. Varsinkin kun Nonoa siitä niin hehkutettiin. Suurin piirtein koko perheen tsemppaamana Moore viimein uskaltautui putkesta läpi. Ensin kerran ja siiten vielä toisenkin kerran! HYVÄ MOORE!

Nonolla oli koko treenit hirveä draivi päällä ja se teki kaiken oikein hyvin. Yritteliäisyyttä ei puuttunut ja kärsivällisyyshän ei ole koskaan ollut Nonon paras puoli... Kovin Nonomaista ja se selvästi nautti jälleen kovasti.

Nuoret ohjaajat selviytyivät ohjauksesta erinomaisesti ja selvästi minua paljon paremmin. Hienoa tytöt ja kiitos Reetalle Mooren hyvästä ohjauksesta!