Tänään Muuramen henga-agilityyn lähdettiin tämmöisellä porukalla...

Roosa ohjasi Nonoa ja minä Moorea. Esteinä olivat putki, kaksi aitaa ja kepit. Viime kerralla putkesta meno oli Moorelle tosi iso juttu ja kovan suostuttelun ja maanittelun tulos. Se kun oli vaan jotenkin päättänyt, että putki ei ole hänen juttunsa. Alla olevassa kuvassa käytiin keskustelua asiasta viime kesänä.... mennäkkö vaiko eikö mennä?

 

Alkuun tänäänkin Moore peruutteli putkelta ja oli selvästi sitä mieltä, että tonnehan en viitsi mennä. Selvää kuitenkin oli, että putki ei sitä millään tavalla pelottanut, joten päättäväisesti kouluttaja "raahasi" Mooren putken alkupäähän ja itse houkuttelin sitä putken toisesta päästä. Vähän aikaa Moore jurnutti hyvin skottimaisesti paikallaan, mutta lähti sitten astelemaan putkea pitkin luokseni kun muuta vaihtoehtoa ei annettu. Raakapeli. Toinen kerta sujui jo hyvin.  Välissä tehtiin muita juttuja ja otettiin loppuun taas putkea. Moore meni jo ilman suurempia suostutteluja. Putken mutka vähän kummastutti, Moore tuumaili mutkassa hetken kunnes kipitti luokse. HYVÄ Moore! Olin ihan otettu siitä kuinka hienosti se sitten kuitenkin putkessa liikkui... 

Aidat Moore hyppäsi innolla ja niin vauhdilla etten oikeen peräänkään ehtinyt... Nami oli kouluttajalla esteiden takana. 

Kepit sujuivat nekin hyvin. Ei haistellut edellisen koiran jälkeä, kuten vielä viime kerralla teki vaan seurasi nätisti ohjaavaa kättä (lue lihapullaa...). Kouluttaja sanoi muuten tuolloin, että näin keppejä ei ole vielä ennen mentykään. Eli edellisen koiran jälkeä seuraten maavainulla... . Mukavaa Mooren työskentelyssä oli hyvä ja iloinen kontakti ja mukava yritteliäisyys. Tehtiin vähän tokoakin välillä ja perusasento oli vallan hyvä. Mitä nyt innoissaan puri pari kertaa sormesta, joten oikea-aikainen palkkaus on vähän haasteellista kun tietää kuitenkin koko ajan, että toinen voi nipistää...  

Nonon tekeminen näytti jotenkin vähän säälittävältä.  Yritteliäs se oli kuten aina ja teki ihan innolla, mutta sähläsi aivan kamalasti omiaan joka välissä eikä keskittynyt mihinkään. Läähätti ja oli jotenkin hermostuneen ja poissaolevan oloinen välillä. Kortisonikuuria ei sitten voitu kokonaan lopettaa, koska Nono alkoi välittömästi sen loputtua jyystää taas ihoa rikki. Nyt yritetään pysyä mahdollisimman pienessä kortisoniannoksessa loppukesä. Tavoitteena on, että kutinat pysyisivät poissa kortisonilla, mutta koira ei olisi ihan noin maaninen ruoan ja muun suhteen mitä se oli. Onneksi talvi tuo helpotuksen ainakin tähän asiaan sitten joskus. 

Ensi viikolla sitten uudestaan agiliitelemään. Sen verran mukavaa meillä oli. 

Takakontin väki matkusti mukavasti