Nono on ansainnut kunniallisen ja arvokkaan vanhuuden, josta haluan pitää ehdottomasti kiinni. Siihen ei pitäisi kuulua jatkuvaa pelkoa toista koiraa kohtaan ja nurkkia pitkin kulkemista. Puhumattakaan siitä, että se saisi tasaisin väliajoin selkäänsä. Kastraatio-aika on varattu syyslomaviikolle. Toiveena olisi, että Nono ärsyttäisi vähemmän Romeota kun uroksen haju siitä häviää. Toisaalta tiedän myös sen, että välttämättä toimenpiteestä ei ole mitään apua, koska koirien välit ovat nyt huonot ja käytös on jo opittua. Kaikkea olen kuitenkin valmis kokeilemaan, koska vaihtoehdot ovat aika vähissä.

Myös Moorella ja Nonolla oli joskus tuo "kireilyvaihe" Mooren ollessa saman ikäinen, tai vähän nuorempi, kun mitä Romeo on nyt. Sen vaiheen yli päästiin määrätietoisella ja johdonmukaisella käytöksellä ja napakalla murinoihin puuttumisella. Tappeluja ei sallittu. Raskasta aikaa se oli, mutta kannatti käydä vaihe vaan sitkeästi läpi. Tänä päivänä territ ovat toistensa parhaimmat kaverit ja leikkivätkin yhdessä. Hännät heiluen toisiansa tervehtivät ja sitä on mukava katsoa. Voi että miten toivoisin näin käyvän myös Nonon ja Romeon kohdalla, mutta jotenkin en oikein usko niin tapahtuvan. Nono provosoi Romeota, mitä se ei ole koskaan tehnyt Mooren kanssa. Molemmat inhoavat toisiaan. Nono kunnioittaa Moorea (kuten Romeokin), mutta se ei kunnioita jostain syystä Romeota yhtään, vaan äyskii Romeolle ohimennen... Näiden kahden kemiat kun eivät tunnu millään vaan kohtaavan. 

Monta yötä olen valvonnut ja miettinyt tilannetta. Nono ei voi nyt hyvin. Iho on pahempi kuin koskaan aikaisemmin. Taipeet punoittavat räjähdysmäisesti ja iho kutisee kortisoonista huolimatta. Suurin syy on varmasti valtava stressi laumassa olevan kireyden vuoksi. Tästä on tarkoitus keskustella eläinlääkärin kanssa ensi viikolla lisää, kuten tuosta kastraatioajatuksestakin. Olen ajatellut jopa uutta eleäkeläiskotia Nonolle jonkun tutun luota. Paikkaan, jossa se saisi olla ainoana koirana ja elää arvokasta elämää vailla pelkoja. Siitä luopuminen olisi todella rankka päätös ja kaikki vaihtoehdot pitää hyvin tarkkaan harkita, mutta sekin on yksi vaihtoehto. Kastraation jälkeen ja kun Romeo saa lisää ikää, tilanne toivottavasti alkaisi helpottamaan. 

Nono on perheen vanhin koira. "Nuorimman koiran kuuluu lähteä koska se ei sopeudu laumaan..." sanoisi joku. Ongelma on se, että nuorinta koiraa... vieläpä holskua, ei olisi tässä tapauksessa helppo sijoittaa uuteen kotiin, koska se tuskin sopeutuisi kovinkaan helposti sellaiseen muutokseen. Tätä vaihtoehtoa en ole edes vakavasti ajatellut. Nono taas on onnellinen jos se saa hyvää ruokaa, tuntee olevansa rakastettu ja tärkeä, pikku pisulenkeistä huolehditaan ja rapsuja riittää. Sillä kun on koiraksi ihan suurenmoinen luonne. Sen rakkaampaa ei ole. 

Mutta miten taata Nonolle jatkossa onnellinen elämä ja turvattu vanhuus? Tiloja on nyt rajattu. Yöt Nono nukkuu omassa huoneessa jatkuvan tepsuttelun takia. Välillä kaikki tuntuu menevän parempaan suuntaan, mutta esim. eilen Romeo kävi Nonon päälle niin, että kuonosta tuli vähän verta. Väliin meno tuntui pahentavan asiaa, mutta toisaalta Nono oli saarrettu nurkkaan, jolloin se oli ainoa oikea ratkaisu, jotta mitään vakavampaa ei tilanteessa satu. Koirat ovat nyt tarkan silmälläpidon ja valvonnan alla samoissa tiloissa. Jos perhe ei ole kotona, koirat ovat jo pitkään olleet päivät eri tiloissa. 

Tilanne elää koko ajan, joten toivotaan muutosta parempaan...