Kiitän Ykän omistajaa (http://yrjana.blogspot.com/ ) haasteesta ja vastaan siihen: 

KAHDEKSAN SATUNNAISTA ASIAA

Tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle kuudelle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Jos ootte jo tehnyt, tehkää uudestaan!

Haastaan seuraavat:

Hugo http://hugontreeniblogi.blogspot.com/

Mosku ja Katla http://irwijn.blogspot.com/

Elviira ja Saga http://elviiranagility.blogspot.com/

Jadi, Malta ja Dex http://azuricoyotes.eu/home/

Motti ja Raita http://puubelandia.blogspot.com/

Rino http://rinonpuuhat.vuodatus.net/

1. Lapsuuden noloin koirajuttu ja -koira. Julle-koira vei läheisiltä ystäviltämme 10 kg joulukinkun... Vanha rouva soitti äidilleni, että kettu on käynyt varastamassa kinkun, kun on niin selviä ketun jälkiä. Äiti ei kehdannut tunnustaa mitä oli tapahtunut, vaikka näki samaan aikaan Julle-koiran syövän ikkunan alla hyvällä ruokahalulla valtavaa joulusaalistaan. Kinkku oli ripustettu kuulemma korkealla roikkumaan, mutta alla oli ollut tikapuut. Matkaa naapuriin oli n. 500 metriä ja meiltä kulki sinne myös oikopolku, joka oli paksun hangen peitossa. Koira ei päässyt suorinta tietä kotiin, vaan se kiersi n. kilometrin matkan jalkakäytäviä ja autoteitä pitkin kinkkunsa kanssa... Mahtanut olla melkoinen joulunäky. Tarina ei kerro sitä, montako vastaantulijaa se kohtasi...

Sama koira toi kotipihaan muutenkin löytämiään "aarteita" mm. naapurin lintulaudan ja yhden poliisin kumisaappaat. Näitä sitten nolona palauteltiin ja etsittiin niiden oikeita omistajia.  Lisättäköön vielä, että tämä koira karkaili aika usein. 

2. Eka oma koirani oli tiibetinspanieli, jolla oli varsin kamala luonne. Samanlaista jääräpäätä en ole sen jälkeen tavannut. Sen minkä se päätti, siitä se piti kiinni aina viimeiseen asti. Ei mikään helppo tapaus todellakaan. Piti hankkia pyöräänkin kori ihan Häntä varten, koska Hän ei kävellyt muutoin kuin irti ollessaan. Jos yritti hihnalenkkiä, HÄN kääntyi selälleen ja raahautti itseään perässä. Ei siinä mitään, mutta se aiheutti ohi ajavista autoista paheksuvia katseita...  Luulivat, että rääkkään poloista. Hihnan irrotus sai koiran heti ylös ja reippautta löytyi vaikka muille jakaa. Vei mua ihan 6-0.

3. Olen aina pitänyt vähän haastavista koirista. Sellaisista, joilla on luonnetta. Nyt elän kuitenkin sellaista vaihetta, että ottaisin varmasti tällä hetkellä jonkun "kiltin" ja helpon lapukan. 

4. Mejässä tapahtunutta. Olin tekemässä verijälkeä sienen ja pyykkipoikien kanssa. Paikalle osui utelias marjastaja. Aikansa puuhiani kauempaa seurattua, hän viimein huusi: "Mikä sinulla oikein on siellä narun päässä?" Vastasin: "Sieni", jolloin marjastajan ilme oli aika hauska. Nainen kävelee metsässä, laittaa pyykkipoikia puiden oksiin ja vetää sientä perässä... 

5. Nonon luonne arjessa, Romeon fyysiset ominaisuudet ja halu tehdä "töitä", Mooren sisukkuus ja periksiantamaton asenne ja huumori = täydellinen koira ja nimi olisi tietenkin NoMoRo. 

6. Koiraharrastushistorian kohokohta. Kaksi kertaa mejäkokeessa täydet pisteet vain viikon sisällä ja seuraavana kesänä Mooren valioituminen ja sen jälkeinen tunne. Ihan huippua. Niitä hetkiä ei koskaan voi unohtaa. 

7. Pikku tyttönä pidin tietokilpailuja kavereilleni ja opetin heille eri koirarotuja. Edelleen väitän tuntevani useimmat koirarodut. 

8. Olen aina rakastanut kaikenlaisia eläimiä. Lapsuuden haave oli saada possu setäni sikalasta. Ei auttanut, vaikka minulle kerrottiin miltä se näyttää sitten isona. Nättihän sika minusta on.  Muutenkin toivoin kotiin aina eläimiä. Olihan niitä sitten; ankkoja, kissoja, paljon kaneja, akvaarioita, marsuja, gerbiileitä, hamstereita, rottia (näitä nyt siis) ja tietenkin aina rakkaita koiria. Ratsastanut olen myös nuoruudessani aika paljon ja hoidellut heppoja. Aikuisenakin olen käynyt ratsastamassa ja jos vain aikaa olisi, niin tätä harrastaisin yhä.