Joulua odotellaan ja pian alkavaa pitkää joululomaa!

Lumi tuli ja suli. Maa on taas musta ja se houkuttelee kovasti harrastamaan sulanmaan lajeja. Kuka sitä lunta nyt kaipaisikaan!  Tänään oli tarkoitus tehdä verijälki Moorelle ja Romeolle, mutta harmiksemme veri oli päässyt pakkasesta loppumaan... ja uuden hankkiminen ja sulattaminen veisi aikaa. Lähdimme kuitenkin metsään ja teimme siellä esineruutua Romeolle ja Moore sai harjoitella hakua. 

Moore - iso vai pieni? 

Missähän vaiheessa olen unohtanut sen, että Moore on kuitenkin pieni koira?  Nykyään pitää ihan muistutella itseä siitä. Huomaan yhä enemmän pitäväni Moorea täysin Romeon veroisena harrastuskoirana, eikä tätä lausetta tule tulkita niin, että Romeo olisi millään tavalla huono harrastuskoira. Tuntuu, että Moore jaksaa koirista kaikkein parhaiten. Aina ja aina. Mooren kanssa on mukava juosta ja ottaa se mukaan monen tunnin metsäreissuille. Jossain vaiheessa pidempää lenkkiä Romeo alkaa kävellä selän takana, kun taas Moore kulkee aina porukan keulilla... koskaan, ei koskaan, se ole osoittanut väsymystään millään tavoin silloin kun ollaan liikenteessä. Tosin, olen päätellyt, että Moore on erittäin voimakastahtoinen ja sisukas koira, joten se ei näyttäisi väsymystään muutenkaan ja minun tehtävä on päättää mikä on sille liikaa... Olen antanut sen kuitenkin "roikkua" mukana lähes kaikissa meidän jutuissa ja kovin onnellisen oloinen skottipoika on, kun saa osallistua monenlaisiin eri tapahtumiin ja illalla sitten väsyneenä sänkyynsä ryömiä. Illalla Moore puskee mattoja ja kellii ketarat taivasta kohti ja lopulta menee omaan punkkaansa nukkumaan, jossa nukkuu levollista untaan. Jotenkin ajattelen, että sellaista se koiranelämän tuleekin parhaimmillaan olla. Onnellinen koira on väsynyt koira. 

Hakua

Moore pääsi hakuilemaan taas tänään. Moorelle otettiin kaksi maalimiestä, molemmat näköpaon avulla. Pistojen pituudet olivat peräti 70 metriä, jotta Moore oppii irtoamaan riittävän kauaksi. Eipä skotilla taaskaan ongelmia ollut. Toisella maalimiehellä puolivälissä nuuskutteli hetken ilmaa ja sai hienosti ilmasta vainun ja syöksyi suoraan piilolle. Maalimiehet löytyivät vaivatta ja skotti sai polleana syödä palkaksi lihapullansa. Romeo sai kasvattaa samalla omaa intoaan, kun raukka seurasi Mooren työskentelyä. Koko metsä raikui, kun Romeo huusi pettymystään ilmoille, Mooren hoidellessa tärkeää tehtävää... Romeo sai lopuksi hakea ukot ja intoa oli kertynyt niin paljon, että oli hyvin lähellä, ettei sattunut suurempaa vahinkoa, puun tullessa eteen... 

Pitkän metsässä rymyämisen jälkeen käytiin vielä mummolan pellolla ja saatiin kotiin viemisinä kaksi vallan likaista, mutta onnellista rakkia. 

Nono - pikku potilas

Mooren ja Romeon asiat ovat hyvin - samaa ei voi kuitenkaan valitettavasti sanoa Nonosta.  Iho punoittaa taas pahemmin kuin ennen, ja punoitus on lisääntymään päin. Toivotaan, että talvi toisi edes jonkinlaisen helpotuksen iho-ongelmiin. Viime talvena Nonon iho oli hyvä ja luulen, että kun ilmat tästä kuivuvat, tilanne voisi mennä parempaankin suuntaan. Syksy on ollut niin kovin kostea Nonon iho-ongelmia ajatellen. Korvat lotisevat lääkityksestä huolimatta (-> tulehdus) ja koko koira on aika nuivean ja surullisen oloinen. Jatkuva kutina on koiralle suuri stressi ja tuntuu tosi pahalta jo pelkästään katsoakin, kun aina joku paikka raukalla kutisee.

Alla kuva siitä mikä tilanne tällä hetkellä on ja sanottakoon, että kesästä on menty kovasti eteenpäin ihon suhteen ja punoittava ja kutiava iho on alkanut kuivumaan. Musta iho on jo ns. hyvällä mallilla olevaa ihoa, eli jo lähes parantunutta, pigmentoitunutta ihoa. Alue oli kesällä kauttaaltaan kirkkaan punainen ja lähes märkivä. Tätä kirkkaan punaista aluetta on tullut nyt sitten tuonne pallien taakse hännän tyveen (ei näy tuossa kuvassa) ja siellä näyttää kehkeytyvän nyt uusi tulehdus... Kortisonikuuri auttoi hyvin tulehduksen ollessa pahimmillaan, mutta myös lääkkeen sivuvaikutukset olivat voimakkaat ja mm. jatkuva levottomuus ja loputon nälkä olivat ne näkyvimmät. 

Kipulääkettä annan arvioni mukaan, jos siltä näyttää jumeihin ja särkyihin. Ollaan porukalla mietitty onko Nonon elämä jatkuvine kutinoineen ja kipuiluineen enää oikein elämisen arvoista? Toivotaan kuitenkin edes jonkinlaista pientä ihmettä ja mennään päivä kerrallaan. Lyhyitä lenkkejä Nono tekee päivittäin ja Roosa järjestää Nonolle parhaansa mukaan erilaisia aktiviteettejä ja pieni koira on hetkittäin kovin iloinenkin... Luiden syönti on poistanut Nonolta paljon hammaskiveä ja luiden säännöllinen syöminen on saanut Nonon oppimaan myös syömään luita paremmin, eikä se hotki luita samoin kuin ennen. Annan Nonolle pelkästään hirven luita, joista ei irtoa mitään, joten vaaraa ei sen suhteen edes ole. Nonon illan suurin kohokohta on aina saadakin oma luu, jota se saa rauhassa syödä. 

Kovin on vaikeaa päättää miten tämän asian kanssa loppujen lopuksi etenisi. Varmaan käydään eläinlääkärissä jossain vaiheessa miettimässä asiaa kokonaisuutena... 

Tänään oli tarkoitus lähteä vielä illalla viettämään mejärinkiläisten kanssa pientä pikkujoulua paikalliseen ravintolaan, mutta valitettavasti flunssainen olo muutti siltä osin suunnitelmia...  Toivotaan, ettei flunssa pahenisi ja huomenna jaksaa lähteä Romeon hakutreeneihin.  Mukavaa joulun odotusta kaikille!