Nono kävi tänään Otson eläinlääkärissä tutkittavana. Painoa Nonolla oli 8,7 kiloa, eli Nono on laihtunut kilon verran viime käynnin jälkeen. Takapää on silmin nähden surkastunut siitä, mitä se joskus on ollut. Sen voi kuitenkin selittää takapäästä kadonneet lihakset lenkkeilyn ollessa niin vähäistä. Asentotuntopuutoksia oli jaloissa paljon, eli Nonon jalka ei korjaa asentoa ja selkeä voimattomuus näkyy takajaloissa hyvin. 

Tultiin siihen tulokseen, että kortisoni ei sovi Nonolle siitä aiheutuvien voimakkaiden sivuvaikutusten vuoksi ja sitä ei enää jatkossa tulla käyttämään Nonolla. Selviä kipuja Nonolla selvästi on koko ajan ja eläinlääkäri ehdotti pitkävaikutteista kipulääkettä Rimadylin sijaan. Suolatasapaino oli vähän kiikun kaakun sillä rajalla, ollakko hyvä, vai ei ja ell arveli, että kipujen takia Nono juo enemmän kun mitä se muuten tekisi.

Jalan leikkauksessa käytetyt pinnat ovat myös irtoilleet ja ovat nyt siis lihaskudoksessa ja mahdollista on, että ne myös jossain asennossa saattavat aiheuttaa kipua pienenä pistelynä. RTG:n kuvien mukaan pinnat ovat juuri tuossa jalan lihaksessa, jota minusta Nono oireilee. Leikannut ell sanoi silloin aikoinaan, ettei niistä pitäisi koiralle olla minkäänlaista haittaa, mutta hieman epäilen tätä. Aika ikäviltä nuo pinnat näyttävät ainakin kuvien mukaan tuolla niille, ns. ei kuulumattomassa paikassa. Selkä näytti kuvissa ihan kohtuu hyvältä, joten siinä ei pitäisi mitään suurempaa olla. 

Mitään sisäelinkasvaimiin tms. viittaavaa ei rtg-kuvissa näkynyt, joten siltä osin voinee olla tyytyväinen. 

Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että tätä nyt aloitettavaa lääkitystä voisi vielä kokeilla, mutta oli myös sitä mieltä, että aika monivaivainen Nono kaikkinensa on ja jos elämänilo katoaa koiralta, mitään syytä ei ole silloin enää lääkkeillä elämää jatkaa. Eläinlääkäri tutki Nonoa kaikkiaan lähes kaksi tuntia kuvauksineen, verikokeineen ja tunnusteluineen joten aika perusteellinen tutkimus kaikkiensa tuli tehtyä.

Lääkkeeksi tulee nyt sitten pitkävaikutteinen kipulääke Trocoxil ja allergialääkkeeksi aloitetaan Atopica ja koiran tilaa seurataan.

Suoraan kotiutusohjeista:

"Nono on kivulloinen (kroonisena vaivana oikea leikattu polvi ja vasen lonkka) ja tarvitsisi kipulääkitystä mutta allergian vuoksi on myös kortisonia. Nonolla on myös äkillisiä kipuja. Nyt tilannearvio.

Nonolla on krooninen melanoottinen ihottuma ja punoitustakin laidoilla. Aristusta takajalkojen taakse vedossa sekä aristusta vatsan palpaatiossa. Sydämen auskultaatio normaali ja limakalvot normaalit. Korvat punoittavat hieman ja eritteiset. Näytteessä todetaan kokkibakteeria. (oikea)

Nonosta otettiin verinäyte, josta tutkittiin tulehdussolutaso sekä veren proteinit, glukoosi, elktrolyytit (K+, Na, Ca, Phos), maksa-arvot, munuaisarvot sekä amylaasi. Verinäyttteessä todettiin normaalit arvot (leuk 8,7).

RTG-kuvissa ei todeta vasemmassa lonkassa erityistä ja myöskin vatsaontelo normaali. 

Korvien hoitoon Canofitekuuri (molempiin). Korvia kannattaa huuhtelupuhdistella ainakin viikon ajan. 

Kipuihin trocoxil pitkävaikutteinen kipulääke ja allergiaan Atopica. Ottakaa yhteyttä jos Nonon tila ei ole kohentunut 2-4 viikossa. Kontrolli noin kk kuluttua (tarvittaessa aikaisemmin). Jos trocoxil-kuuria jatketaan 1/2 vuoden kuluttua pidetyn tauon jälkeen, suositeltavaa on kontrolloida maksa- ja munuaisarvot. "